GST Graafinen Studio suunnitteli ja toteutti Kemin Lumilinnan 15-vuotishistoriasta kertovat Kemin Lumilinnan tarina-kuvakirjan. Nimensä mukaisesti kirja on tarina Kemin lumilinnan synnystä ja kehityksestä. Se on mukana olleiden ja ulkopuolisten ihmisten muisteluihin perustuva kertomus Kemin historian ehkä laajimman positiivisen julkisuuden saamasta hankkeesta.
Huikeasta ideasta, sen rohkeasta ja yltiöpäisestä toteutuksesta on kehittynyt Kemin matkailun toinen valtti Sampo-jäänmustajan ohella. Lumilinnan tähän astinen elämänkaari on sisältänyt tuskallisia vastoinkäymisiä, mutta toisaalta taas uljaita saavutuksia ja riemukkaita voittoja. vaikeuksissa ovat selkänojana olleet kaupungin ja sen päättäjien eenmmistön luja tuki sekä tekijöiden järkkymätön usko "lumilinna-aatteeseen".
Lumilinna on herättänyt voimakkaita tunteita – puolesta ja vastaan. Ihastuneita ja väheksyviä. Ketään se ei ole jättänyt kylmäski. Se on todellinen elämystuote.
Kovakantinen, 192-sivuinen. Sivukoko 240 x 280 mm, kansi lakattu, lisänä hopeafoliointi logoteksteissä.