Työnäytteitä

            

 

Kirjan ulkoasun suunnittelu-, taitto- ja kuvitustyö  |  Layout and illustration project of the book

Lasse Lehtinen

Hellittämättömät Hallmanit

Kuopiolaisen kauppahuoneen 150 vuotta
Recallmed Oy 2024

 

Kuopiolaisen liikemiehen Birger Hallmanin vuonna 1875 perustama kauppahuone on elänyt Venäjän vallan ajoista tähän päivään. Sadan viidenkymmenen vuoden aikana niin liiketoimet kuin yrittämisen edellytykset ovat muuttuneet, niin myös ympäröivä maailma ja Suomi.
Perustaja ja hänen perillisensä ovat vuosikymmenten mittaan käynnistäneet ja lopettaneet kaupan ja teollisuuden aloilla yli seitsemänkymmentä yritystä. Kuusi sukupolvea yrittäjyyttä on saavutus sinänsä, ja matka jatkuu.
Kirja kertoo perheen tarinan ikäviäkään asioita kiertämättä. Hallmanit ovat olleet talouden ja yhteiskunnan vaikuttajia ja aikalaisia puhuttaneita hohdokkaita persoonia, joiden toimet ja toilaukset ovat suomalaista ja savolaista kulttuurihistoriaa mehevimmillään.

Lasse Lehtinen sijoittaa yksilöt taitavasti isänmaan historian kehyksiin. Ilpo Koskela on antanut ulkoasun teokselle, jonka luistava teksti ja komea kuvitus vie lukijan vaiherikkaalle aikamatkalle. Kirja on saatavilla Suomalaisesta kirjakaupasta »

 

Finscapes illustrations

 

Ilpo Koskela of Graafinen Studio made a series of illustrations for the Finnish Environmental Center SYKE, which reflects on how the development of society will affect living conditions and the climate in the coming decades. In these examples, the area is the coastal region of Finlands Ostrobothnia, and in the series of four illustrations starts from the cleanest, most environmentally friendly scenario (up) and go in a worse direction towards a polluting lifestyle where no attention is paid to the environment.
"The list of the content of the illustrations came from SYKE researchers. I wanted to implement realistic models that highlight the impact of current and future livelihoods on the environment, people's living conditions and the climate," says Koskela. See all four illustrations in pdf format.

 

Cheap energy.fi

 

Voiko sähköä markkinoida sarjakuvan keinoin? Kyllä. Ruotsalainen Cheap Energy alkoi tehdä näin lahden takana vuonna 2023, ja nyt he tulivat Suomeen. Graafisen Studion Ilpo Koskela kuvitti osittain, taittoi ja tuotti ruotsalaiseen versioon pohjautuvan Cheap Energy-sarjakuva-albumin. Projekti sisälsi albumin ruutujen taustojen muuttamisen suomalaismiljööksi: talot, liikerakennukset, julkiset tilat, tehtaat ja maisemat. Näiden valmistuttua kokonaisuus taitettiin kansineen 52-sivuiseen A4-pystyformaattiin ja tekstattiin. Suomenkieliseen käännöksen toteutti Vesa Kataisto.

Selattava sarjakuva-albumi löytyy täältä ». Tarinan pääosassa ovat luonnollisesti lampaat (cheep). Sarjakuva on tärkeä osa yhtiön markkinointia asiakaskunnalle niin Ruotsissa kuin meilläkin. Tutustu suomalaisiin nettisivuihin »

Suomalaisten nettisivujen kansikuvat (yllä) toteutettiin seuraavasti: piirros Ilpo Koskela, tussaus Ola Skogäng ja väritys Amanda Karlsson.

 

 

Global Development in the Arctic  – International Cooperation for the Future

 

Edited By Andrey Mineev, Anatoli Bourmistrov, Frode Mellemvik

 

Click: International Cooperation in the Arctic 2035 – The Four Scenarios »

Illustrated by Ilpo Koskela, GST Graafinen Studio, Oulu, Finland

 

Viewing the Arctic as a key region for global development in the 21st century, this book offers a cross-disciplinary conceptual framework for understanding what international cooperation is, why it is difficult and what kind of alternative views can apply in the Arctic.

 

Written by Arctic experts, the book presents major trends and scenarios for international cooperation in the Arctic up to 2035 and future prospects for international cooperation in the Arctic in various sectors: energy, business and economy, transportation and logistics, climate change, diplomacy and security, culture, innovations, higher education and research. Implications of the scenarios for global development are discussed in the light of the United Nations Agenda for Global Development and Sustainable Development Goals. The book offers a cross-disciplinary conceptual framework of international cooperation in the Arctic and discusses implications of this framework for global development.

 

Filling the gap in analytical understanding of international cooperation, this book will be of interest to academics, students and professionals concerned with global development and the Arctic region.

 

Kuvankäsittelytyö | Image processing work

Kuva / photo Ilpo Koskela

 

GST Graafinen Studio valmisti kuvamateriaalia lasermaalaustekniikkaan soveltuvaksi. Meyer Turku -telakalla rakennettiin Royal Caribbean -varustamon tilaama Icon of the Seas, josta tuli maailman suurin risteilyalus. Maalatut puupaneelit tulivat aluksen Food Window -ravintola-alueen seinäpinnoiksi ja maalauksen hoisi oululainen Lasermaalaus Oy. Tältä rakenteilla oleva, 365 metriä pitkä alus näytti Raision venesataman puolelta, vastapäätä telakkaa.

 

GST Graafinen Studio was asked to process the image material to suit the laser painting technique. Built at the Meyer Turku shipyard, the Icon of the Seas, commissioned by the Royal Caribbean shipping company is the world's largest cruise ship. The painted wooden panels are the wall surfaces of the ship's Food Window restaurant area, and the painting was done by an expert from Oulu, Lasermaalaus Oy. This is how the 365-meter-long ship looked from the Raisio marina, opposite the pier.

 

Alueen nimi on Food Window ja se näkyy esittelyvideolla » alkaen kohdasta 9.06. | The name of the area is Food Window and it can be seen in the introductory video » starting from 9.06.

 

GOS Group Oyj sai uuden visuaalisen ilmeen ja nettisivut

Yritysrahoitukseen ja yritysten taloushallintoon keskittynyt FinTech -kasvuyhtiö GOS Consulting Oy on muuttunut julkiseksi osakeyhtiöksi. Samalla yhtiön nimi muuttui – uusi nimi on GOS Group Oyj.
Muutoksen yhteydessä GOS Group tilasi uuden visuaalisen ilmeen oululaiselta GST Graafinen Studiolta. Visuaalisen ilmeen lisäksi Graafinen Studio uudisti myös yrityksen internetsivut, jotka rakennettiin helppokäyttöiseen WordPress –julkaisujärjestelmään. Myös sivujen ulkoasusta tehtiin persoonallinen ja uuden yritysilmeen mukainen, ei pelkästään ladattu logoja ja kuvia valmiiseen WP-templateen. Tutustu GOS Groupin sivuihin »

 



Tutustu myös muihin Graafisen Studion tuottamiin nettisivuihin »

 

Visioita | Visions

 

Kolme Suomen johtavaa kaupunkikeskustojen elinvoimaa tutkivaa yritystä tarjosivat visioitaan Oulun ydinkeskustasta, WSP Finland Oy, Ramboll Finland ja Salokorpi-yhtiöt Oy. Graafisen Studion Ilpo Koskela toteutti kolme kuvitusta visioiden perusteella täysien pisteiden Oulusta. Kuvitukset toteutettiin seuraavasti, taustakuvat vektorigrafiikkana ja puhekuplien sisältö tussipiirroksina. Työn tilasi Oulun Liikekeskus ry. Tutustu kaikkiin kolmeen »

 

Three of Finland's leading companies studied the vitality of urban centers and offered their visions of Oulu's future, WSP Finland Oy, Ramboll Finland and Salokorpi-yhtiöt Oy. Graafinen Studio's Ilpo Koskela realized three illustrations based on those visions. The illustrations were made, background images as vector graphics and the content of the speech bubbles as inks and colours. Check out all three »

 

Julistetyö | Poster work


Come to Saunaland Finland © Ilpo Koskela GST Graafinen Studio 2023. #grafiatekija

 

Saavutettavuuspäivitys viiden yliopiston yhteisille internetsivuille


 

GST Graafisen Studion vuonna 2017 suunnittelemat ja toteuttamat – viiden yliopiston yhteiset – Lääketieteellisten alojen yhteysvalinta -internetsivut saivat vuoden 2021 kuluessa lääketieteen alan Ammatillisen jatkokoulutuksen eli erikoistumisen lisäsivuston.
Loppuvuodesta 2023 suoritettiin saavutettavuuspäivitys sivustolle. Teksteistä tehtiin selkeämpiä ja yläkuvia kavennettiin pystysuunnassa, jolloin sivuja on helpompi selata myös kannettavilla ja padeilla. Kuvat saivat myös alt-tekstit, jotka tukevat sivuston informaatiota ja ymmärtämistä silloin kuin tietoliikenneyhteys on todella huono. Reilut kuusi vuotta sitten alt-tekstejä ei vielä lisätty julkaisujärjestelmiin heti sivuston perustamisvaiheessa.
Klikkaa kuvaa ja tutustu!

Qlu auttaa kuulemaan!


Qlu on johtava kuuloesteettömyyden asiantuntija, joka auttaa varmistamaan kokoontumistilojen esteettömyyden myös kuulovammaisten kannalta. Qlu tekee kuuluva näkyväksi ja kertoo hyvistä kuulemisolosuhteista.
GST Graafinen Studio suunnitteli ja tuotti Qlu:lle piirroskuvin toteutettua printtimainontaa sekä informaatiografiikkaa, jossa esitetään selkeästi ja visuaalisesti miten induktiosilmukkajärjestelmä toimii. Lataa koko sarja pdf-muodossa ja tutustu »

 

 

Suomen merimiesunioni | Finnish Seafarers´ Union FSU

 

Visuaalinen ilme kehittyy. Suomen merimiesunionin SMU vaaliaiheinen nettibanneri. Kuva muokattiin A-formaatin pystyjulisteesta. Merenpintaa jatkettiin oikealle ja sinne lisättiin aaltoja. Kuvassa tuuli tulee takavasemmalta jolloin laivojen väli on tyyni, mikä ei tee kokonaisuudesta liian levotonta. Alhaalla oikealla aallot ja roiskeet tuovat eloa kuvaan. Molemmat kielet taitettiin kuvaan ja merenkäyntiä ”siivottiin” oikealta horisontista, jolloin ruotsinkielisen tekstin alarivi erottuu hyvin. Asetu ehdokkaaksi – kehotus korostettiin sinisellä värillä molemmissa kielissä: www.smu.fi

 

The visual appearance develops. Finnish Seafarers´ Union FSU election-themed online banner. The image was edited from an A-format vertical poster. The sea surface was extended to the right and waves were added there. In the picture, the wind is coming from the rear left, so the space between the ships is calm, which does not make the illsutration too restless. In the lower right, waves and splashes bring life it. Both languages were layouted into the image and seafaring was "cleaned" from the right horizon, so the bottom line of the Swedish text stands out well. Stand as a candidate - call was highlighted in blue in both languages: www.smu.fi

 

 

Julistetyö. GST Graafinen Studio aloitti yhteistyön Suomen merimiesunioni SMU ry:n kanssa. Ensimmäinen heille kuvitettu työ oli retrojulistetyyppinen mainontamateriaali vuoden 2024 edustajakokouksesta. Ilpo Koskela toteutti julisteen vektorigrafiikkana ja suunnitteli siten, että se on mahdollista painaa tai julkaista netissä aina postikorttikoosta korkeaan seinäpintaan saakka.

Poster work. GST Graafinen Studio started cooperation with the Finnish Seamen's Union SMU. The first job Ilpo Koskela illustrated for them is a retro poster-type advertising material for their 2024 representative assembly. The work has been implemented as a vector graphic and designed so that it can be printed or published online, from postcard size to a high wall surface.

 

Kuvitusprojekti Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologiselle tutkimusasemalle |
An illustration project for the University of Helsinki's Kilpisjärvi Biological Research Station

 

 

Graafinen Studio kuvitti infografiikka ja historiallisia kuvituksia Helsingin yliopiston Kilpisjärvi Science Trails -nettisivuille ja applikaatioon, joka löytyy STQRY Guide -apin valikosta. Materiaali on kolmikielinen, suomi, ruotsi ja englanti. Työn tilasi Helsingin yliopiston Kilpisjärven biologinen tutkimusasema. Alla esimerkkejä, kuvia klikkaamalla pääset tutustumaan aiheisiin »

Graafinen Studio illustrated infographics and historical illustrations for the University of Helsinki's Kilpisjärvi Science Trails website and application, which can be found in the menu of the STQRY Guide app. The material is trilingual, Finnish, Swedish and English. The work was ordered by the University of Helsinki's Kilpisjärvi Biological Research Station. Examples below, by clicking on the pictures you can take a look the topics »

 

 

 

Oulun Linnan historia

 

16-osainen kuvitussarja toteutui yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan museon kanssa ja Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahaston tuella. "Aloitin linnan historian tutkimisen ja piirrostyön lokakuussa 2020 ja projekti käännöksineen valmistui toukokuussa 2021", kommentoi Ilpo Koskela.

Pohjois-Pohjanmaan museon tarkoitus oli pystyttää mallien mukaisia tauluja Oulun Linnansaareen mutta koronapandemia, samaan aikaan tehdyt saaren uudet käyttösuunnitelmat, ja elokuussa 2021 voimakas, puita ja opasteita kaatanut myrskyvirtaus muuttivat suunnitelmia. Kuvitussarjaa ei ole edelleenkään varsinaisesti julkaistu.
Kun kuvituksen kohderyhmänä olivat koululaiset, tästä olisi ehkä lastenkirjamateriaaliksi ilman taulujen alaosan käännöksiä.
Ylemmän taulun kartta oikealla on omaa tuotantoani, 1600-luvulla eläneen kartturin Claes Claessonin tyyliä mukaillen. Alemman taulun oikean reunan mainosjuliste on fiktiivinen , myös itse tekemäni. Tuohon tyyliin julisteita tehtiin 1930-luvulla. Tutustu tauluihin täällä »

 

 

Muutos-hankkeen kuvitus nettisivuille ja printtimainontaan

Muutos-hankkeen kuvitus 1 © GST Graafinen Studio 2022

 

GST Graafinen Studio suunnitteli ja toteutti kuvituksen Pohjois-Pohjanmaan Muutos-hankkeeseen. Työn tilasi Diakonia Ammattikorkeakoulu Oy.
Kuvitus on toteutettu vektorigrafiikkana joten se on monikäyttöinen. Eri hahmojen ja elementtien paikkoja on helppo muuttaa. Niitä voi käyttää myös erillisinä yksittäin, kuvistustarpeen ja käytössä olevan kuva-alueen mukaan. Tutustu itse hankkeeseen täällä: https://muutosmaaseudulla.diak.fi/  #grafiatekija

Muutos-hankkeen kuvitustyö 2 © GST Graafinen Studio 2022.

 

 

Artikkeli hakukonenäkyvyydestä

Yrittäjä-lehti pyysi Graafisen Studion Ilpo Koskelalta artikkelin hakukonenäkyvyydestä. Sama artikkeli julkaistiin myös Sanomalehti Kalevan nettisivuilla osana Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät ry:n mainoskampanjaa. Klikkaa kuvaa ja lue. (Kuva: Niina-Maria Aikio)

 

Tähtimoottori -lehdelle uusi ulkoasu

 

Numerosta 1-2022 alkaen DC-yhdistys ry:n Tähtimoottori -lehti taitetaan oululaisen GST Graafinen Studion toimesta. Samalla uudistui myös lehden ulkoasu. Värikäs Tähtimoottori on ilmailualan erikoisjulkaisu, joka kertoo laaja-alaisesti, hienoin värikuvin ilmailun historiasta nimikkokonettaan DC-3:a unohtamatta. Lehden voi tilata osoitteesta: info@dc-ry.fi

 

Oulun Vesi liikelaitoksen autojen ulkoasu

GST Graafinen Studio suunnitteli autojen ulkoasut ja valmisti graafisen materiaalin tuotantoa varten. Kaikki data toimitettiin tuotantoon vektorigrafiikkana, jolloin lopputulos on mahdollisimman tarkka ja hienosäätöjä tarrojen koon suhteen on helppo tehdä. Oulun Vesi liikelaitos on käyttänyt materiaalia useisiin, hyvinkin erikokoisiin ajoneuvoihin. Oulun Veden logo ja visuaalinen ilme ovat myös Graafisen Studion Ilpo Koskelan käsialaa, vuodelta 2012.

 

 

Oulun Veden auto. Slogan "Laula muualla kuin suihkussa" on Graafisen Studion käsialaa. Lainausmerkit muutettiin aiheeseen sopiviksi vesiroiskeiksi. Myös takaosan veden heijastus -kuvio on resoluutiovapaata vektorigrafiikka, ei valokuva. Alla kaluston suurin ajoneuvo, pumppuauto, samalla visuaalisella ilmeellä ja materiaaleilla toteutettuna.

 

 

Tutustu muihin Graafisen Studion suunnittelemiin autojen ulkoasuihin »

The Lights On! Bring ancient history alive through the power of comics

The Lights On! Program by Metsähallitus and RMK from Estonia brings ancient history alive through the power of comics. Finished works included with translations can be read as pictures 100 centimeters in length located at a place which is heavily connected with the historical story. Some of the works will be presented as illustrations for mobile versions that can be read by scanning QR codes. There's four attractions in Finland and also four in Estonia.

 

Ilpo Koskela has made from six to nine comic strip stories of each of the historical places. He's artistic process included researching history from the pages of books and examining sketches with archaeologists. The finished products are already at the right attractions. Read more / Tutustu kokonaisuuteen »

 

Katso myös:

 

 

 

Projekteja eri vuosilta: 

2024      2023        2022           2021            2020            2019           2018           2017            2016

 

Palaa

alkuun.